logo

Ajankohtaista

10.9.2011

Katseet jo ensi keväässä


Viherala tutustumassa kevään 2012 tarjontaan.

Saarioisten Taimistolla vietettiin asiakaspäivää elokuun lopulla. SaHa-taimipäiväksi nimetyssä tapahtumassa Saarioisten Taimistot Oy ja Harviala Oy esittelivät tuotantoaan sekä ensi kevään uutuuksia asiakaskunnalleen.

Harvialan asiakaskunta koostuu pääasiassa suurkulutus sekrotin toimijoista kun taas Saarioisten Taimistot on keskittynyt myymäläsektoriin. Taimistolle rakennetussa näyttelyssä esiteltiin ensi kevään uutuuksia ja muita mielenkiintoisia kasveja mm. ensi kevään uudet FinE-merkin käyttöoikeuden saaneet kasvit. Perennojen esittelystä paikan päällä vastasi yhteistyötaimisto Terolan Taimitarha. Päivän ohjelmaan kuului luento, jossa esiteltiin taimen tuottamista sekä Pälkäneellä että Janakkalassa.

Taimistolla kävijät tekivät tutustumiskierroksia tuotteisiin eri tuotantoalueilla. Tutuksi tulivat niin pistokasmonistus kuin astia- ja pensastuotantokin. Leppoisaa SaHa-taimipäivää vietetään seuraavan kerran Harvialan taimitarhalla Janakkalassa kahden vuoden kuluttua.

Tukkuasiakasivuilla lisää kuvia päivän tapahtumista.

.